sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Puolukkaboston

Lauantain leivontaurakan aloitti pullataikinan tekeminen. Taikinasta väsäsin tavallisten pikkupullien lisäksi elämäni ensimmäisen bostonkakun. Kiitos ideasta Kakulla -blogiin, josta juuri äskettäin lueskelin bostonkakuista. Puolukkabostoniin idea lähinnä siitä, että kaapista löytyi jälleen isoäidin tekemää herkullista puolukkamarmeladia. Täytteeksihän voisi käyttää varmaan melkein mitä tahansa; kanelisokeria, mantelimassaa, suklaata, marmeladeja, marjoja jne.

Näin teet puolukkabostonin
- Tee tavallinen pullataikina
- Ota puolen litran pullataikinasta noin 1/3 ja kaulitse se levyksi samoin kuin tekisit korvapuusteja. Levystä kannattaa tehdä mahdollisimman ohut ja tasainen suorakaide.
- Levitä levylle reilusti marmeladia.
- Rullaa levy tiukaksi rullaksi. Huolehdi, että marmeladi pysyy rullan sisälle eikä pursua etureunasta ulos.
- Leikkaa rulla viipaleiksi. Itse leikkasin noin 4cm leveitä viipaleita.
- Asettele voideltuun irtopohjavuokaan pystyyn (ks.kuva).

Tältä boston näytti juuri uunista otettuna.
- Anna kohota peitettynä uunin lämpenemisen (tai muiden pullien leipomisen) ajan.
- Voitele kanamunalla ja ripottele päälle raesokeria.
- Paista 175 asteessa noin puoli tuntia.

2 kommenttia:

  1. Kiitti vinkistä! Ainakin vielä uunissa ollessan mun mansikkaboston näyttää hyvältä! :D

    VastaaPoista
  2. Ja näytti hyvältä uunista tultuaankin. Toivottavasti oli niin herkullinen kuin miltä näytti :)

    VastaaPoista