lauantai 31. heinäkuuta 2010

Piknikeväitä

Edellisen postauksen kakun lisäksi piknikillä tarjottiin kahdenlaisia dinoleipiä, coleslawta, mansikoita, jääkahvia ja seljankukkamehua. Mansikat tuotiin ihan piknikkiä varten Turusta ja seljankukkamehun tein Ikeasta löytämästäni tiivisteestä. Mehu on tosi hyvää, mutta laimennussuhde on ohjeesta poiketen noin 1/20...

Dinoleivät
- Ruispaahtoleipää
- Maustamatonta tuorejuustoa
- Pippuria
- Rucolaa
- Aurinkokuivattua tomaattia
- Meetwurstia tai salamia tms.

Tuorejuustosta tehdään tahnat joissa toisessa reilusti rucolaa, toisessa pieneksi pilkottua aurinkokuivattua tomaattia. Molemmat maustetaan pippurilla ja halutessa suolalla. Levitetään leiville (aina yhtä täytettä/leipä) ja päällystetään salamilla. Sitten vaan leikataan dinosauruksiksi jos sattuu omistamaan hienon dinoleikkurin. Jos ei, niin esimerkiksi komiot käyvät mainiosti. Kestää hyvin oleilun jääkaapissa seuraavaan päivään.

Coleslaw
- Noin 500g kaalia (voi käyttää myös punakaalia)
- Porkkana
- Omena
- Pari ruokalusikallista rusinoita
- Turkkilaista jogurttiaq
- Majoneesia
- Valkoviinietikkaa
- Suolaa ja pippuria

Silppua kaali, raasta porkkana ja omena. Sekoita. Sekoita toisessa kulhossa pari ruokalusikallista jogurttia ja n. puolet siitä majoneesia, etikka ja mausteet. Lisää kaaliin. Ripottele mukaan vielä rusinat. Kannattaa antaa maustua ainakin pari tuntia.

Jääkahvi
Keitä 3 kupin pannullinen "mutteripannukahvia" tai tee saman verran espressoa. Kaada isoon lasiin, shakeriin tms. ja lisää muutama lusikallinen sokeria. Laita mukaan jäitä ja jäähdytä (jos saat jäähdytettyä ilman, että jäät sulavat kokonaan mukaan niin hienoa, onnistuu helpoiten shakerissa). Kaada tarjoilukannuun tai pulloon ja lisää vajaa litra maitoa. Tarjolle tuodessa voi lisätä vielä muutaman jään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti