sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Muffinssijuna


Eilen oli sitten ne syntymäpäivät joita varten tein aiemmin viikolla prinsessapipareita. Muuna tarjottavana oli (kuohuviinin lisäksi) muffinssijuna, juusto-yrtti-aurinkokuivattu tomaatti muffinssit ja Dobos-kakku.

Muffinssijunaa varten olen hankkinut ihan varta vasten aivan ihanan vuoan. Eli yhdellä kertaa tulee veturi, hiilivaunu ja 7 tavaravaunua. Testasin vuokaa itse asiassa ensimmäisen kerran. Ja ihan vielä ei ole kaikki niksit hallussa. Taikinaa pitäisi osata laittaa juuri oikea määrä, että kaikki yksityiskohdat pyöriä myöten näkyisivät, ja taikinan pitäisi olla oikean laista, että ne yksityiskohdat erottuvat hyvin. Mitään "sattumia" ei kauheasti voi olla jos haluaa, että kaikki näkyy. No, seuraavalla kerralla taas vähän onnistuneemmin. Tein ensin erän sitruunamuffinsseja. Ohjeen löysin käydessäni läpi reseptivihkoani. Toinen erä olikin sitten sulkaamuffinsseja. Ja ohjeet siis erilaiset: toisessa sokeri ja voi vatkattiin ja toisessa munat ja sokeri. Muna-sokerivaahdolla rakenteesta tuli kuohkeampaa ja kuivempaa. Että hyvät puolet molemmissa...

Hauska näitä oli koristella. Sitten kun saan taikinan koostumuksen kohdalleen varmasti vielä hauskempaa kun kaikki yksityiskohdat näkyvät ja voin sitten keskittyä niiden korostamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti