tiistai 25. syyskuuta 2012

Omenapiirakka vaniljakreemillä

Omenapiirakka
Olen joskus ostanut paketillisen monessa blogissa mainittua vaniljakreemijauhetta. En oikein ole osannut käyttää sitä mihinkään kun kermavaahdon seassa se ei mielestäni maistu kovinkaan hyvältä ja vaniljakastikkeetkin olen tehnyt muilla tavoin. Nyt sitten ajattelin testata miten vaniljakreemi soveltuu omenapiirakkaan.

Omenapiirakka vaniljakreemillä
1 dl vaniljakreemijauhetta (Sallinen)
3 dl vettä
150g voita
1 dl ruokosokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kaardemummaa
1 tl kanelia
4-5 omenaa (omenoiden koosta riipuen)
Kanelia
Sokeria

- Tee ensin vaniljakreemi: vatkaa vesi ja jauhe sähkövatkaimella paketin ohjeen mukaan (5 min keskinopeudella) ja jätä odottamaan.
- Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna hyvin vatkaten.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
- levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Tämä määrä on juuri sopiva sellaiseen isompaan, pyöreään Arabian Uunikokkivuokaan.
(Kuva: S.Kärki)
- Levitä vaniljakreemi pohjan päälle.
- Pilko omenat viipaleiksi, poista siemenkodat. lado kreemin päälle tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele päälle reilusti kanelia ja sokeria maun mukaan. Kreemi on tosi makeaa, joten sokeria ei tässä vaiheessa tarvita kovinkaan paljoa.
- Paista 200 asteessa noin 40min. Kannattaa vahtia, että reunat eivät tummu liikaa ja tarvittaessa alentaa uunin lämpöä tai peittää piirakka foliolla.

Huomioita
- Maisteluraati ei ollut kovinkaan vakuuttunut vaniljakreemistä. Piirakasta tuli ihan hyvää, joskaan ei mitenkään erityisen herkullista. Vaniljakreemi sopii varmasti esimerkiksi viinereihin tms. paremmin kuin tällaiseen omenapiirakkaan.

2 kommenttia:

  1. IHANAA PIIRAKKAA! Mä haluun kans nyt heti! Kuola jo valuu...

    VastaaPoista
  2. Omppupiirakka kuuluu niiiin syksyyn :) . Pitäis tehdä myös

    VastaaPoista