maanantai 27. elokuuta 2012

Cake craft and decoration

Hauskoja ilmapalloja.
Tämän niminen lehti (toukokuun numero) ilmaantui postiluukkuuni Salainen leivontaystävä -kierroksen "kylkiäisenä". Eli sain pitää lehteä elokuun ajan, tutustua siihen ja laittaa sen sitten eteenpäin seuraavalle. Hauska idea ja hieno lehti. Vaikka aika vähän lehdessä kyllä oli sellaisia juttuja joita itse oikeasti toteuttaisin. Ei minun sorminäppäryyteni riitä lohikäärmeiden tai astronauttien väkertämiseen... No, kivoja ideoita kuitenkin joista voisin joskus kokeilla vaikka ilmapallojen, tähtien, numeroiden tms. väkertämistä rautalankojen päähän. Hauskalla tavalla saa kakusta kolmiuloitteisen ja langat voisi kiinnittää vaikka johonkin isompaan koristeeseen jota ei kuitenkaan tulisi syötyä (valtaosa massoista kun minusta maistuu pahalta eikä niitä siis tee mieli syödä).

Marillen Jalousie
Toinen kiva idea oli suhteellisen yksinkertainen voitaikinaleivonnainen. Ohjeessa käytettiin persikoita, mutta näin syksyllä voisi yhtä hyvin käyttää vaikka omenoita tai kotimaisia luumuja. Jos joku ehtii kokeilemaan ennen minua niin laitahan kommentteja.

Marillen Jalousie

225g voitaikinaa
425g tuoreita persikoita (omenoita, luumuja...)
50g sokeria
2-3 rkl aprikoosihilloa (tai muuta makuihin sopivaa hilloa)
1 kananmunan valkuainen
1 rkl sokeria

- Jaa taikina kahteen osaan ja kaulitse n. 28x15cm suorakaiteiksi.
- Nosta toinen osa leivinpaperin päälle ja levitä aprikoosihillo pohjan päälle jättäen noin 1,5cm reunat ilman hilloa.
- Pilko hedelmät ja asettele hillon päälle.
- Taita toinen taikinasuikale varovasti pitkittäin puoliksi ja leikkaa viiltoja taikinaan (siten, että taikina pysyy yhtenä kappaleena ja leikkaat siis vain viiltoja koko taikinan matkalle). Avaa taikinapala ja nosta hedelmien päälle.  Nipistä reunat kiinni ja laita jääkaappiin noin 15 minuutiksi.
- Lämmitä uuni 210 asteeseen ja paista 15 minuutin ajan. Ota pois uunista, sivele valkuiaisella ja ripottele päälle sokeria. Alennä lämpö 200 asteeseen ja paista vielä 10-15min.

12 kommenttia:

  1. ihania nuo ilmapallot :) kuulostaa hyvälle piiräkkaohjeelle.

    VastaaPoista
  2. Ilmapallot on tosi hauskoja. Ja jos vaan massa on tarpeeksi kestävää niin varmaan aika helppojakin tehdä...

    VastaaPoista
  3. Nuo ulkomaisten lehtien koristelut ovat ideoiltaan erilaiset, mutta aika seikkaperäiset, ohjeiden ideoista saa helposti muokattua...
    Luumuilla onnistui ihan maukas piirakka - maistui hieman sulaneen jäätelön kanssa !

    VastaaPoista
  4. Moniahauskoja ideoita tosiaan oli. Sellaisia joita voi käyttää ideoiden lähteinä vaikka ei koko kakkua toteuttaisikaan. Joku toinen oli esimerkiksi kertonut blogissaan kauniista kaksois-sydänkakusta" jonka mallilla voisi joskus tehdä vaikka suklaakakun. Ja kiva kuulla, että piirakka onnistuu luumuilla. Itse taidan kokeilla omenoita kunhan vain ehdin...

    VastaaPoista
  5. Hei uusi ystäväni! Täällä "piilossa" ollaan ja seurataan sun blogia tiiviisti ;) Oikein ihanaa ja ennen kaikkea jännittävää syksyä :)
    Toivottelee salainen neuleystäväsi :D

    VastaaPoista
  6. Heipä hei SNY! Hauska syksy tulossa, innolla odottelen mitä kaikkea eteen tuleekaan :)

    VastaaPoista
  7. Voi että, aivan ihanan kuuloinen tuo resepti! Kiitos että jaoit sen kanssamme, menee meinaan kokeiluun ainakin täällä :D

    VastaaPoista
  8. Hyvää syksyä ystäväni! Näin se syyskuu sitten rapsahti käyntiin. Tällä jo kovasti tutkailtu sun ilmoittautumislomaketta ja blogia. Ensimmäinen paketti alkanut jo vähän hahmottua, mutta vielä on mietintävaihe menossa. Nuo teemat kun ovat nyt, niin pitää niiden puitteissa yrittää toimia :)
    Hyvää viikonloppua toivottelee salaisesi.

    VastaaPoista
  9. Nuo teemat on tosiaan toisaalta kiva juttu ja toisaalta taas rajoittaa vähän. Mutta kyllähän niitä teemoja voi itse kukin soveltaa luovasti vai mitä ;)
    Näiden salaisten pakettien kokoaminen on kyllä tosi hauskaa. Niin leivonta- kuin neuleteemaistenkin. Ja vielä kun 'emoilen' tuota Salaista Marttaystävää niin syksy on täynnä kaikkea iloista ja piristävää.

    VastaaPoista
  10. Onhan se toisaalta ihan kiva juttu kun on joku teema, mutta aiheuttaa tietysti hiukka enempi päänvaivaa kun pitää oikein miettiä et onko nyt just sit teeman mukaan, mutta ei kai se niin vaarallista ole jos ei ihan sen mukaan mene. Jos joku vaikka inhoaa ruskan sävyjä, niin vaikeahan se on sellaista lankaa mennä lähettämään tms. No sun suhteen ei ollut kyllä sitä ongelmaa ;) Mikäs se salainen Marttaystävä on?!? Oon itse kyllä martoissa mukana mutten ole tuollaista kuullut...tai sitten korvat olleet lukossa ;)

    VastaaPoista
  11. Salainen Marttaystävä on muiden "salainen ystävä" kierrosten tyyppinen. Luepa SNY tuolta http://smy1.blogspot.fi/ lisää ja lähde vaikka mukaan seuraavalle kierrokselle :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos infosta, täytyy tutkailla asiaa kun ennätän :)

    VastaaPoista