tiistai 3. tammikuuta 2012

Cake pops

Näitä on pitänyt kokeilla aikaisemminkin, mutta aikaiseksi sain vasta nyt uuden vuoden juhlintaa varten. Cake popsit ovat siis kakusta ja tuorejuustosta muotoiltuja palleroita, jotka dipataan suklaaseen ja koristellaan halutulla tavalla. Ajatuksena olisi kait pistää tällainen tikun nokkaan, josta nimikin juontanee juurensa. Lollipop joka tehdään kakusta on tietysti cake pop... Vai mitä? Järkevä leipuri tekisi näitä tietysti muusta leivonnasta ylijääneestä kakusta eikä leipoisi tätä varten ihan omaa kakkua, mutta kun nyt ei varastoista sattunut hyvää suklaakakkua löytymään niin oli pakko tehdä kakkukin ensin. Tämä kakkupohja on tosi hyvää suklaakakuissa, väliin hilloa ja päälle suklaakuorrutusta niin pöydässä on erinomainen herkku.

Suklaakakku
Pieneen (n 15cm irtopohjavuokaan)
100g voita
1dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
2rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl vahvaa kahvia
50g sulatettua suklaata

- Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna vatkaten.
- Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen kahvin kanssa taikinaan.
- Lisää lopuksi suklaa.
- Paista 175 asteessa noin puoli tuntia, eli kunnes kakku on kypsä.

Cake pops
Suklaakakku
Tuorejuustoa
(konjakkia)
Suklaata

- Murenna kakku oikein pieniksi muruiksi. Lisää noin 100g tuorejuustoa ja loraus konjakkia halutessasi.
- Sekoita taikinaksi. Massa on hyvää kun siitä saa muotoiltua kiinteitä palleroita.
- Muotoile palloiksi ja laita jääkaappiin kovettumaan vaikka yön yli.
- Sulata suklaata, upota pallerot suklaaseen ja nosta leivinpaperille. Ripottele päälle strösseleitä, sokeria, pähkinärouhetta tms. Voit myös koristella pallot vaikka toisen värisellä suklaalla tai pikeerillä.
- Anna jähmettyä.

Huomioita
- Valkosuklaahan sitten ei jähmety huoneen lämmössä kunnolla... kannattaa siis nostaa valkosuklaapallerot kylmään, jotta ne saa siististi irti paperista.
- Tähän annokseen meni yksi levy Pandan tummaa suklaata ja yksi valkoista. Ja muutama pallo jäi päällystämättäkin. Eli suklaata kuluu aika reilusti.
- Käytin laktoositonta tuorejuustoa, mutta jos haluaa helposti makua niin voisi varmaankin käyttää esimerkiksi appelsiinituorejuustoa.
- Makua näihin saa myös käyttämällä erilaisia esansseja jos sellaiset innostavat (rommi, minttu, mitä näitä nyt onkaan). Tietysti oikea rommi, sitruunalikööri tms. on myös hyvä valinta.
- Näitä voisi kokeilla maustaa lisäämällä vähän jotain marjahyytelöä tai vastaavaa... Tai koittaa pyöritellä palleron kuivatun hedelmän ympärille. Ja kakkuna toimisi varmaan mikä tahansa kakku: sokerikakku, maustekakku, mud cake... Muut maut vaan valitaan pohjan mukaan ja erilaisia herkkuja saa tehtyä vaikka millä mitalla.

4 kommenttia:

  1. Nuohan sopisivat vaikka lastenkutsuille loistavasti! Mistähän saisi tikkareiden tikkuja? Tai jotain vastaavaa. Ja kuorrutteeksi jotain värikästä.

    VastaaPoista
  2. Sopisi tosi hyvin lastenkutsuille! Tikkareiden tikkuja saisi varmaan leivontatarvikeliikkeistä. Tai sitten katkoo grillitikkuja sopivan mittaisiksi? Valkosuklaatahan voi ilmeisesti värjätä karamelliväreillä, eli siitä saisi helposti erivärisiä kuorrutteita.

    VastaaPoista
  3. Näyttävät ihanilta!

    VastaaPoista