lauantai 6. marraskuuta 2010

Omenapiirakka vaniljatäytteellä

Omenapiirakka vaniljatäytteellä
Tämän piirakan ohjeeseen sain ideoita Kinuskikissan sivuilta jo aiemmin kokeilemani puolukkaspiraalin ohjeesta. Pohjana siis murotaikina, jonka päälle levitin paksun vaniljakiisselin ja päälle sitten asettelin omenaviipaleita. Maustoin taikinan kanelilla ja ripottelin omenoiden päälle runsaasti kanelia ja sokeria. Lopputulos mitä mainioin, joskin hieman kuiva joten ohessa voi tarjoilla esim. kermavaahtoa.

Pohja
150g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia


- Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi
- Lisää kananmuna samalla voimakkaasti vatkaten
- Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet
- Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille

Täyte
Paistovalmis piirakka
4 dl maitoa
1 dl kermaa
3/4 dl perunajauhoja
4 rkl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
1 keltuainen
1 kananmuna

- Sekoita kattilassa perunajauhot ja sokerit ja lisää vähitellen maitoa ja kermaa jotta saat tasaisen kiisselipohjan
- Lisää keltuainen vatkaten mukaan
- Kuumenna kiisseliä koko ajan sekoittaen kunnes se pulpahtaa
- Nosta pois liedeltä ja vatkaa kananmuna joukkoon
- Levitä piirakkataikinan päälle
- Leikkaa omenat lohkoiksi, poista siemenkodat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi
- Asettele viipaleet kiisselin päälle ja mausta kanelilla ja sokerilla
- Paista 200 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes reunat ovat kauniin väriset ja pohja (toivottavasti) kypsä

Muunnelmia, huomioita jne.

Kiisselin voi tehdä eri maitolaaduista. Mitä rasvaisempi maito, sen täyteläisempi lopputulos. Kerman määrää voi myös muunnella ihan oman maun mukaan. Alkuperäisessä ohjeessa lisättiin vielä 200g vaniljatuorejuustoa joka tuo tietysti oman säväyksensä piirakkaan. Itse koin, että tässä omenaversiossa kiisseli toimi mainiosti tällaisenaan. Paistoaika on aika summittainen ja riippuu tosi plajon myös uunista. Jos tuntuu siltä, että piirakka on vielä raaka mutta reunat jo tummenevat voi yrittää virittää piirakan päälle folion loppuajaksi. Piirakka on parhaimmillaan jäähtyneenä ja säilyy jääkaapissa muutaman päivän jollei tule heti syötyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti